Lapsuusmuistoja

Oon paljon lähiaikoina miettinyt omaa lapsuuttani ja nuoruuttani - johtuen varmasti siitä että nyt on oma lapsi. Tietyt paikat, tuoksut ja ihmiset ovat herättäneet tunteet pintaan ja muutama kyynelkin on valahtanut poskia pitkin. Lähinnä onnen kyyneliä.

Oma lapsuuteni ei ole ollut ehkä maailman onnellisin - tai ei ainakaan kokonaan sellainen minkä omalle lapselleni haluaisin antaa, mutta aika kultaa muistot niinkuin sanotaan eikä sitä oikeastaan edes muista muuta kuin onnellisia hetkiä.

Jotenkin halu kokea kaikkia tuoksuja ja paikkoja on palavasti mielessäni. Esimerkiksi lapsena olin paljon saaressa, jonne haluaisin erittäin paljon päästä. Niihin samoihin paikkoihin missä olen lapsena tutkinut kaikki kivenkolot ja kallionraot. Ei mökille - vaan saareen. Sieltä löytyy lapsuuteni parhaimmat sekä osa huonoimmista kokemuksistani. Suurin osa parhaita. Miten sitä muistaakin lapsuudesta vain pieniä pätkiä sieltä täältä - ja muistaako sitä loppujen lopuksi edes oikein vai onko jotkut asiat vääristyneet mielessä.

Muistan kuinka siskoni kanssa laulettiin Katri Helenan - Anna mulle tähtitaivasta veneen perällä nauraen.

Muistan kuinka ystäväni kanssa etsittiin joka saaresta lokin pesiä ja hienoimpia hämähäkin seittejä.

Muistan kuinka äiti paistoi aina venereissulla lettuja, joita syötiin sokerin ja hillon kanssa.

Muistan kuinka pyydystettiin sammakoita, sisiliskoja ja perhosia.

Muistan kuinka olisin niin paljon halunnut nukkua yön siskoni, serkkuni ja heidän poikaystävien kanssa tähtitaivaan alla kalliolla.

Muistan kuinka tuttumme kertoi minulle ja ystävälleni merirosvo tarinoita ja meitä pelotti.

Muistan miten nautin myrskyistä ja siitä kun aallot läiskyivät päälleni.

Muistan miten isin kanssa oli ihanaa mennä verkoille.

Kaivaten mietin näitä - ja satoja muita muistoja lapsuudestani. Haluaisin näitä muistoja myös omalle pojalleni. Pieniä suuria onnellisia hetkiä luonnossa. Rakkaiden kanssa.

Tiedättekö niitä ns. villiruusuja, joita kasvaa tienvarsilla ja saarissa? Kävelin pitkästä aikaa niiden ohi kun ne olivat täydessä kukassaan. Tuoksu toi niin paljon muistoja mieleeni. Onneksi oli aurinkolasit päässä ettei kukaan vastaantuleva nähnyt vettyneitä silmiäni. :)

Olen aina ollut herkkä. Välillä se on lähinnä raivostuttavaa ja noloa, kun en pysty puhumaan tunteistani tai muista herkistä asioista ilman itkua. Toisaalta ajattelen että se on myös rikkaus jota kaikki ei omista. Osaan nauttia pienistä hetkistä, tuoksuista ja tilanteista. Koska loppujen lopuksi - niistähän elämä koostuu. Ja kuten sanoin aikasemmin ettei lapsuuteni ole ollut aina niin onnellista - minulla on paljon päässäni käsittelemättömiä asioita - tunteita jotka toivoisin pystyväni joskus jollekin sanomaan tai kirjoittamaan esimerkiksi tänne. Tiedän että joskus on sen aika, sitten kun olen siihen valmis.

Nautitaanhan pienistä hetkistä rakkaiden kanssa,

kesän lämpimästä tuulesta

ihmisten naurusta, hymystä

kesän sateesta ja liplattavista laineista.

<3:llä

 Niina